torstai 19. syyskuuta 2013

I wish that I could stay forever this young

Viimein sain otettua itteeni niskasta kiinni kirjoittamaan vähän bloginkin puolelle viimeaikaisista juniorhandler kisoista. Ensimmäisen kerran mulla oli näyttelyhihnan päässä kääpiösnautseri Miina phkpn järjestämässä jhkoulutuksessa. Siitä kaikki lähtikin ja lähes huomaamatta mut oltiin ilmotettu TampereKV:seen junnuihin!

TampereKVssa kisasin Iran luotettavalla Norfolkinterrieri Roosalla (Binacan Young Rose). Kisa oli ensimmäiseni ja olin onnellinen että sain esittää koiraa joka osasi hommansa eikä tarvinnut kaiken muun jännityksen lisäksi jännittää koiran esiintymistä. Tuomarina oli Jussi Liimatainen joka arvosteli jokaisen koirakon suht nopeasti. Asettelin Roosan pöydälle, näytin purennan, kävelin edestakaisin ja kolmion. Mitään ihmeellistä ei siis ollut ja olin suoritukseen tyytyväinen. Kun kaikki ryhmästämme oli arvosteltu ilokseni sain osotuksen Liimataiselta jatkoon pääsemisestä! Mitään jatkoon pääsemistä en ollut osannut odottaa, olihan siellä kovatasoisia handlereita. Sijoituksille asti emme päässeet mutta odotuksia sen pidemmälle ei ollutkaan. Onneksi Ira ja muut paikanpäällä olleet saivat minut kehään asti koska kisasta ei jäänyt kun hyvä mieli ja himo jatkaa kisaamista!
(c) Katriina Mäenpää

Phkp järjesti 26.5 jh-päivän jonne sain kisakoiraksi Sanin kasvattajalta Taran (Filagon Candy Girl). Kerran aikaisemmin olin esittänyt Taran mätsärissä jossa se voitti punaiset ja oli BIS4. Koulutuksessa kierrettiin ryhminä eri pisteitä. Lopuksi oli epävirallinen kilpailu jonka tuomaroi Anna Mäkinen. Kisassa voitin vanhemmat ja BIS-kehässä minut julistettiin päivän parhaaksi! Taraa oli mielettömän kiva esittää vaikkei se ikinä ollut tehnyt mitään kolmiota haastavampaa.
(c) Aino Luosa

2.7 lähdettiin Hämeenlinnaan Sanin kasvattajan kanssa. Kisasin sielä myös Sanin pikkusiskolla Taralla. Tuomarina oli Kirsi Nummela joka arvosteli jokaisen yksilösuorituksen pitkästi ja huolella. Tara toimi myös siellä hyvin ja meidät valittiin jatkoon. 5 parhaan joukossa meidän piti esittää kasvattajaryhmä vaikka koirat olivatkin eri rotuisia ja kokoisia. Ikinä ennen en ollut varmaan edes nähnyt kun kasvattajaryhmää esitetään joten otin vaan muista mallia ja yritin näyttää siltä että tiedän mitä tehdään:D Siinä sitten kasvattajaryhmän jälkeen laitettiin junnut järjestykseen ja ilokseni löysin itteni toiselta sijalta. Kiitokset vielä Annelle että antoi Taran käsiini ja lähti kanssani reissuun!:)

Sitten se legendaarinen Oulunreissu. Matkaan lädettiin perjantaina 19.7 Iran, Kassun ja neljän nelijalkaisen kanssa. Auto pakattiin täyteen ja matka pohjoiseen alkoi. Kassun mielettömillä eväillä selvittiin koko matka ja illalla hotellin etsiskelyn ja koirien lenkittämisen jälkeen kyllä uni tuli helposti. Lauantaina aamulla lähdettiin näyttelypaikalle joka ei ollut kaukana hotellistamme. Siellä pystytettiin teltta ja koirat kävi kiertämässä kehät. Tarkemmin voi lukea Iran blogista. Junnuissa meillä oli tuomarina Jaakko Sarmola. Kisakaveriksi sain ihanan karhukoira Arin. Ensin kaikki meni kerralla kehään ja jakauduttiin ryhmiin ja arvosteltiin. Arin kanssa sujui kivasti ja se seisoi hienosti vapaana. Se kylläkin pisti pyllyn maahan kun näytin hampaat, mutta se näytti kuulemma tarkoitukselliselta:D Mua oltiin varoteltu jo etukäteen että Ari voi heittää selälleen hampaita katsottaessa muttei onneksi maan tasolle kerinnyt. Kun kaikki ryhmät oltiin arvosteltu, valittiin jaktoon pääsevät joista olin yksi! Seuraavassa karsinnassa karsiuduttiin pois. Isot kiitokset Johannalle pojan lainaamisesta!
 Sunnuntai päivä alkoi jo hyvin kun Iran Telmasta tuli FI MVA! Onnea vielä valiosta vaikka vähän viiveellä! Ennen JHta sain esittää lagotto Allin (Foogel Alina Allegra) joka sai EH. Oli muuten mulle ensimmäinen rotukehä!
Sitten oli vuorossa osari ja tuomarina Riitta Niemelä. Mulle oli otettu matkaan Roosa jonka kanssa kisasin ensimmäisen kisan. Roosa oli ihan täpinöissään kun otettiin se häkistä ulos ja kävelytin ja seisotin sitä vähän. Odotin kauan ennen kun oma vuoro tuli. Ensin seisotin pöydällä ja vastailin Niemelän kysymyksiin.Sitten tehtiin liikkeitä olisikohan ollu ihan vain edestakasin tai kolmio ja näytettiin koiran ilme. Vielä tehtiin kehässä jota en nyt muista mutta meidän suoritus meni mielestäni aika kohdalleen! Kun jokainen oltiin arvosteltu otettiin kaikki koirakot kehään. Meidät otettiin jatkoon ja vielä viiden parhaan joukkoon ja Roosa mennä paineli innolla eteenpäin. Sijoituksia alettiin jakamaan ja huomasin olevani kahden parhaan joukossa! Siinä tehtiin pariliikkeet ja sieltä napsahti ensimmäinen vanhempien voitto! Oli kyllä jo siinävaiheessa sellaset fiilikset että huhhuh. Kauaa ei jouduttu odottamaan ison kehän alkua, koska jh kehä taisi olla viimeinen pyörivä kehä. Isossa kehässä adrenaliini vaan virtas ja hymy oli korvissa! Sielläkin jatkettiin hyvällä suorituksella ja vaihtokoiraksi tuli silkkiterrieri. Hyvä että olin eläessäni nähny silkkiterrieriä mutta suoritus näytti kuulemma hyvältä lukuunttamatta norfolkkihäntää:) Jokunen kierros siinä mentiin kun tuomari otti ruusukkeet käteensä ja jännitys oli aikamoinen. Hyvinhän siinä lopulta kävi nimittäin BIS-ruusuke iskettiin mulle käteen! Oli kyllä itkussa vähän pidättelemistä kun kuvia otettiin vaikkei se todelliselta silloin vielä tuntunut. Ihan huikeet fiilikset ja ihan huikee reissu! Kiitos Kassullle ja Iralle koko reissusta ja Iralle kiitokset vielä huippukoiran lainaamisesta <3
(c) Katriina Mäenpää


24.8 suunnattiin Helsinkiin Terri-Eriin. Siellä kisasin sealyhaminterrieri Simolla (Attention It's Attimo Of Chesky Dream's). Tuomarina oli tsekkiläinen Vladimir Hutecka joka teetti yksiläarvostelussa putkeen kaksi kertaa ympäri, 8 ja kolmio. Pöydällä kyseli mitä mielenkiintoista rodussa on ym. Simon kanssa ei sujunut kovin hyvin emmekä päässeet jatkoon. Kuitenkin arvostelussa oli kaikki erinomaista. Kuitenkin oli hyvä kisata vaativammalla koiralla ja saada uusi kokemus!
31.8 lähdettiin vielä Paraisille näyttelyihin. Sain kisaan cairninterrieri Paten joka oli aivan ihana esitettävä. Tuomarina oli Ninni Lampen ja meitä vanhempia oli kisassa vain kaksi. Paten kanssa meillä toimi hyvin yhteistyö ja voitimme vanhemmat. Heti kisattiin BIS kisa jossa sain vaihtokoiraksi huskyn. Liikuimme vaihtokoirien kanssa jonkin aikaa kunnes vaihdoimme koirat takaisin ja kerran ympäri ja sain BIS-2 ruusukkeen!



Nyt suunnitelmissa vielä jokunen kisa ja JH valmennusviikonloppu ennen messaria. Sieltä se tulee vauhdilla ja kaikki asiat on vielä liian auki!

torstai 12. syyskuuta 2013

Sunshine 3v!

Kyllä aika rientää Sani muka jo 3vuotias? Ei kyllä heti uskois että se niin kauan on jo meillä ollut! Mutta on se niin rakkaaksi tulllu etten mihinkään vaihtais <3

Tänään meni reenitkin sen osalta niin hienosti, ai että! Jos ois aina tollanen moodi päällä ja tyhmyyksiä jos se ei keksis niin olis kyllä hienoo. Nyt pitää vaan tehdä lyhyitä pätkiä ja paljon palkaa pienestäkin nin hyvä tulee:)