tiistai 18. joulukuuta 2012

On mullaki villapaita ja yösortsit

Jääny kijrottaminen vähän vähemmälle syynä veikkaan tapahtumattomuutta mutta nyt tulee vähän kuululmisia. Ollaan eletty viimeset 3 viikkoo juoksuista aikaa ja vihdosta vimein päästiin reenaan sunnuntaina. Vaikka oltaisiin saatu menä reenaan juoksusena niin aattelin pitää Sanille taukoo jos palaset loksahtelis paikalleen kun pakka alko hajoon hallikauden alettua. Sani alotti ihme pelleilyn tulemalla ohi ekoista esteissä ja siitä suoraan rallia hallia ympäri joka oli kadonnu melkein kokonaan kesäkaudella. Lähin ovesta ulos koira perässä ja sieltä jäähylle häkkiin. Ei näkyny tuloksia noin lyhyessä ajassa. Nyt otetaan käyttöön flexi joka on pannssa kiinni lähdössä ja jos Sani meinaa varastaa niin sille saa karjastua ehkä jonkun hyödyn kanssa kun se on hihnassa kiinni. Jos pysyy paikallaan käyn palkkaamassa, otan uuden lähdön ja hihnan pois mahdollisimman huomaamattomasti. Sunnuntain reeneissä Sani ei ees yrittäny varastaa! Ei tietoo tajusko se että se on kytkettynä mutta muutenkin Sanissa näky innokkuus ja varsinki keskittyminen taas uudessa valossa, kontaktit oli kunnossa ja irtos tosi hyvin.
Käytiin ennen juoksuja tamskin iltakisoissa ja hyllytettiin suorittamatta yhtän estettä. Sani teki samat mitä reeneissä eli nousi ravisteleen, varasti ja tuli ekan esteen ohi aika lujassa laukassa. Lähettiin samantien pois radalta ja meijän kisat loppu siihen. Seuraavat kisat varmaankin vasta tammikuun puolella.
Hirveesti ollaan silti lenkkeilty ja meijän tokomotivaatio nosti päätään ja ollaan reenattu seuraamista koko juoksujen ajan ja parannusta huomaa kun se on tosi lähellä jalkaa ja pitää kontaktin vaikka olis takapalkka. Takapalkka tosiaan on alkanu toimiin hyvin.
Lähettiin Suvin kanssa ihan turisteiksi messariin pari viikkoo sitten. Päästiin hyvin Saran kyydillä sinneppäin ja kotiin tultiin vähän seikkailun kautta junalla. Oli kummallakin eka kerta messarissa ja mulle oli ihan eka kerta oikeissa näyttelyissä! En siis ikinä oo miettiny Sanin näyttelyissä käyttämistä kun sillä on purennassa alahampaat ylähampaitten edessä. Kyllä sieltä joskus pitää ainakin yks näyttelytulos hakee jos aijotaan joskus valioitua;) Oon ollu aina ihan tietämättömänä näyttelyhommista ja nyt sain käsitystä miks ihmiset on niin näyttelyhulluja. Siellä oli niin hirveesti kaikkee ostettavaa että hulluus siinäki meinas iskee mutta onneks mulla oli Suvi mukana joka kysy jokaisesta tavarasta minkä oisin ostanu että tarviikko oikeesti tollasta. Loppujen lopuks mukaan tarttu vaan herkkuja ja oikeeta kaninkarvaa oleva lelu. Puudelin silmiin tuli hullunkatse kun ekan kerran reenattiin kyseisellä lelulla. Nappiostos! Onnittelut vielä Saralle ja Fasulle tittelistä:)
Tänään vielä valkun reeneihin pitkästä aikaa ja vielä nollakakkujen kera!



tiistai 16. lokakuuta 2012

Se olis sitte koira putkeen ja menoks!

Toissaviikon viinkoloppuna juostiin kaks starttia Jyväskylässä. Tuomarina oli meille tuttu Johanna Nyberg, joka oli tehny oikein mun mieleen olevat radat. A-radalla aattelin että kepit vetää Sania puoleensa enemmän kun putki, ja venyhän se putkeen meneminen aika paljon. Kepeille menin liikaa mukaan enkä antanu Sanin itte hoitaa vaikka se tulikin tosi lujaa putkesta. Hylky tuli siis kun S lähti kepittään takasinpäin. Putkeen irtoomiset oli hyviä ja käänty tosi hienosti hypyltä 11 seuraavalle. Puomin kontakti oli  ihan super, muistan kun katoin radalla että varmaat meilkein koski maata mutta silti oli kunnon onoff! Onneks sain palkattua heti kontaktin jälkeen kun oli niin hieno!
B-radalla Sani meinas heti alkuun tulla ihan nenälleen aalle. Otti kumminki hyvän kontaktin ja kun siitä sain vapautettua nii puudeli vetikin jo täyttä vauhtia suoraan esteelle (vaikka olin suunnitellu ratiksessa ettei niin tule käymään) ja siitä vielä muurille joka oli ihan eri suunnassa kun itte olin. Ei ollu kyllä minkäänmoista sanavaltaa enää siinä vaiheessa. Onneks tuli luo, sitten ohottelut ja jatkettiin rata loppuun. Keinu oli tosi paljon parempi kun edellisellä radalla ja kepit haki tosi hyvin lujastakin vauhdista. Sanilla oli vauhtia tosi paljon ja jouduin ihan puomin loppupuolella itte himmaileen ettei olis tullu läpi kontaktista. Pidin tarkotuksella vähän pidemmän aikaa kontaktilla ja otin itte rauhallisesti pari askelta ettei olis pinkassu siitä omille teilleen.
   
Vaikka kaks hylkyä tulikin niin fiilis oli tosi hyvä koska oli ehkä hienoimmat radat mitä me ollaan Sanin kanssa tehty. Ja tietysti kun Vili ja Suvi nousi kakkosiin ja voittonollalla! Kiitos matkaseurasta menee Veeralle, Saralle ja Suville! 
Tänään tehtiin valkussa pimeitä putkikulmia ja niihin irtoomista. Ihan yllätyin kuinka hyvin Sani haki putket. Tein keinua edeltävälle hypylle takaaleikkauksen ja sieltä irtos tosi hyvin keinulle. Pitkästä aikaa vedettiin rallia sunnutain reeneissä ja se toistu tänäänkin mutta vasta ekan kierroksen jälkeen. Enegrian puutetta ei oo pitkään aikaan ole ollut! Hyvä maku jäi reeneistä ja Saran tekemistä muffinsseista!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Hörs ljud av tassar

Vähän jälkijunassa, käytiin 2 ja puoli viikkoo sitten tiistaina kisaamassa pari agistarttia tamskin tallilla. Tuomarina oli Asko Jokinen joka oli tehny aika simppelit ja suoraviivaiset radat. Ekalta radalta löyty keinu josta olin vähän huolissani kun se rämisee nii paljon. Radalla oli muut kontaktit ja muuten helposti ohjattava. Kävi kuitenkin niin että keinua edeltävällä hypyllä olin myöhässä ja Sani meni keinun sijasta moikkaamassa tuomaria. Se oli onneks nopee tervehdys ja päästiin jatkaan keinulle joka oli tooosi hidas. Mutta puudeli ei ainakaan kovin pelästyneeltä näyttäny mikä on pääasia. Loppurata suju ilman pahempia ongelmia ja maaliin päästiin yliaika vitosella ja sijoitus 5.
Toinen rata meni vähän saman kaavan mukaan, siinä oli pitkiä suoria joilla sai oikeesti juosta. Rata alko hypyltä tosi viistosti suoraan putkeen ja putkesta takasinpäin hypylle. Ratiksessa mietin paria eri alotustapaa mutta päädyin kuitenki yksinkertaisimpaan ohjaukseen jolla kerkesin myös hyvin seuraavalle hypylle. Radalta ei paljoa kerrottavaa, yks syy voi olla etten muista paljoa mitä siellä tapahtu  paitsi että kepeillä pelästyin paljon kun Sani juoksi täyttä vauhtia ekaan väliin hienosti vaikka luulin että se juoksi ohi. Ilmeisesti keinukin oli radalla sujunut ihan nätisti. Maaliin juostiin nollalla ja palkintojen jaossa meidät kuulutettiin voittajiksi! Sieltä lähti mukaan ensimmäinen LUVA ja vielä voitolla! Fiilis oli kyllä meillä kummallakin Suvin kanssa asian mukainen. Kiitos Stu kisaseurasta!
Oon ihan kokonaan unohtanu mainita että ostin Inovin agilitykengät. Niittenhän kanssa kävi niin että tilasin ensin erilaiset, mutta ne osottautukin liian isoiks mun jalkaan ja jouduin tilaamaan keltaharmaat juniorkokoiset..Hyvät ne kyllä on jalassa ja juokseminen tuntuu helpommalta!
Viimeviikonloppuna käytiin Takuilla juoksemassa kaks rataa joista ensimmäisellä kisattiin villakoirien mestaruuksista. Ei sieltä tarttunu mukaan kun 2 hylkyä. Mitä turhia selittelemään, radat ei ollu kovin vaikeita mutta tälläkertaa ei oikein napannu eikä ollu ihan meijän päivä. Ens vuonna sitten uudestaan!

Kuvat nuorten sm:eistä

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

lauantai 8. syyskuuta 2012

Nuorten SM

Viikko sitten lauantaina tuli vietettyä päivä Nastolassa agilityn nuorten sm-kisoissa tamskin tyttöporukalla. Aamulla lähtö oli 6.15 ja meijän kyydissä oli anoostaan mun ja Sanin lisäks Alessa, Poco, Vili ja Suvi joka ajo. Paikanpäällä kerittiin pystyttään hyvin teltta ja käytiin kävelemässä jo ennen mun ekaa rataantutustumista.
Karsintarata meni Sanin kanssa lähes kokonaan sähellykseks. En kerinny tekeen mitään ohjauskuvioita mitkä suunnittelin ratiksessa. Sani kyllä kulki tosi hyvin koko radan vaikka keppien haku ei onnistunukkaan kun en kerinny jarruttamaan hypyn jälkeen. Kontaktit oli aika hitaat muta pelkäsin että juoksee täysillä läpi tuomaria kytätessä mutta näin ei kumminkaan käynyt. Aan jälkeisen hypyn jälkeen tarkoituksena oli valssata ja seuraavan putken jälkeen persjättää mutta ei hajuakaan minne ne jäi. Onneks Sanilla oli niin kova menohalu päällä ettei se sähellysohjauksesta ottanu reaktiota. Loppusuoralla Sani sai päähänsä tehä kiepin ennen hyppyä josta tuli toinen vitonen. Ratavirheitä kertyin 10 ja aika -7,61, mutta siitä huolimatta meidät kuulutettiin kolmansiksi ja finaaliradalle!
Seuraavaksi pitkän odottelin jälkeen painelin Pocon kanssa radalle. Jännitys oli varmaan kovempi kuin koskaan. Keppikulmaa pelkäsin ehkä eniten ratiksessa, mutta verryttelyesteille saatiin laitettua hyppy lähes samalla tavalla kuin radalle ja ekan virheen jälkeen Pö käänty hienosti! Jo ratiksessa hoin ittellenki kuinka mun kovaa pitäää juosta ja radalla tuntu kun oisin antanu kaikkeni vaikkei se videolla kovin hurjalta näytäkkään. Alkuun ei mitään ongelmia ja kaikki suju hyvin kunnes olin putkella myöhässä ja Poco alko hakeen väärään putkeen. Pari karjasua ja poika oli oikeessa putkessa. Loppurata suju hyvin ja maaliin saavuttiin nollalla! Ihanneaikakin alitettiin 11,73sekunnilla. Moni koira oli saanu radalta nollan ja melkein jo luovun finaalipaikkahaaveesta. Alessan kanssa käytiin kävelemässä ja Saana tuli meitä vastaan ja sano että Poco oli toisena tuloslistassa ja vaan 2sekunttia eroo voittajasta, ja nekin sekunnit meni putkisäätöön. Poco oli super ja hyvällä mielellä lähettiin kohti finaalia!

                                      
Finaalirata oli siis sama kaikilla luokilla ja tykkäsin siitä vielä enemmän kun muista radoista. Se oli tarpeeks simppeli koko jännityspäivän loppuun. Oma vuoro tulikin yllättävän nopeesti. En ymmärrä miks Sanin pitää aina ravistella kisoissa kun otan siltä pannan pois. Sitä aina pelästyy jos se lähtee ominpäin radalle vetään rallia. Suoraan puomilta Sani haki aalle, toisaalta ihan oikein, mutta hyvin se kuunteli ja meni putkeen. Aan jälkeiseltä hypyltä se sitten pääs lipsahtamaan seuraavalle hypylle kun en ohjannu tarpeeks. Siinä kohtaa kaikki paine lähti itteltäni ja mentin loppurata nätisti ja rauhassa loppuun. Sani toimi radalla muuten tosi hyvin ja vauhtia oli edelleen paljon vaikka se oli kauan joutunu oottaan häkissä Vilin kanssa. Sain olla ylpee äiti(:
                                     
Sitten Pocon kanssa radalle. Heti alkuun mies otti kunnon varaslähdön niinkun videon huudoista huomaa:D Onneks sain sen nopeesti hanskaan ja pelottavin kohta puomilta putkeen onnistu. Kerkes siinä jo huokasta kunnes samassa kohtaa missä Sanin kanssa hyllytettiin, tehtiin Pocon kanssa ihan samallailla. Se se on kun ei kerrasta opi. Sen jälkeen otti vähän päähän koska jos oisin ollu fiksumpi oisin ollu tarkempi siinä tilanteessa ja vaikka vekannu aan jälkeiselle hypylle niin linja putkeen ois ollu suorempi. Rata Poconkin kanssa loppuun hyvin eikä kauheesti auttanu harmitella. Poco oli kans tosi hyvä radalla ja sitä on ilo ohjata kun se on niin taitava koira. Mulle jäi tosi hyvä fiilis että sain tälläsen tilaisuuden Pocon kanssa, kiitos siitä Ale(: 

Ei ollu ollenkaa turha reissu, taas muutamaa starttia kokeneempana. Oli ihan huikee päivä kiitos tytöt!
Muitten Tamskin nuorten kisasuorituksia voi lukea AnnanReetan, ja Veeran blogeista.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

En vaihtais sekuntiakaan

Kesä oli ja meni liian kovaa vauhtia. Pari suunniteltua reissuakin jäi tekemättä, mutta vietin loistavan kesän huippu seuran kanssa! Toisaalta, sen pommac ja karkkimäärän mitä oon juonu ja syöny on ihan hyvä tasaannuttaa tässä viikkojen mittaa. Toivottavasti tää lukiointoilu jatkuis mahdollisimman pitkään.
Tuli siis ilmottauduttua nuorten-SMeihin, jotka on Nastolassa 1.9, jopa kahden koiran kera. Sanilla medeihin ja Alessan Pocolla maxeihin, porukka alkaa oleen jo niin vanhaa ettei pysty kisaamaan(;
Ollaan käyty muutamissa mölleissä lähiaikoina, mutta niistä ei pahemmin mitään ilmoteltavaa ole. Sani oli tosi hyvä ylökk:in mölleissä vaikka tuloksia ei tainnu tulla. Takkujen mölleissä taas ratahenkilökunta oli paljon mielenkiintosempaa kun itse rata jossa oli vähän sählinkiä siellä sun täällä. Samoissa takkujen kisoissa kisasin Pocolla. Mölliradalta 0 (video) ja sijoitustahan ei tullu kun Poco kisaa kolmosissa. Kilpailevian radalla putkikohdassa (joka oli täysin samanlainen kuin mölliradalla) Poco lipsahti putken väärään päähän ja siitä HYL. Rata oli muuten hyvä ja kontaktit oli paremmat kun edellisellä radalla. Poco on niin hieno!
Käytiin viikko sitten sunnuntaina Vojakkalassa paimentamassa lampaita. Tai kelpot hoiti paimennushomman ja me puudelien kanssa ihmeteltiin aidan takaa. Koiratyttöjen kans tehtiin myös päiväreissu lintsille kun ilmaseksi päästiin! Me Veeran kanssa juostiin pää kolmantena jalkana laitteita läpi ja noi seniorit ei pystyny lähes mihinkään muuhun maailmanpyörän jälkeen, paitsi Suvi. Sekään päivä ei kovin helposti unohdu(:
Sani on tykänny hirveesti uida kesän aikana. Ainoo vaan että tyyli on vähän vielä hakusessa. Pitäis pistää sille liivit päälle että peräpääkin pysyis pinnalla. Eipä se pylly paljoo menoo oo haitannu, vaan aina lelun perässä veteen, rantaan ravistaan ja repeat.
Kiitos vielä kaikille ihanille tästä kesästä!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Janakkala 29.7

Janakkalan kisoista kotiuduttiin kisakirja edelleen tyhjänä. Tuomarina Martti Salonen ja meillä oli kolme rataa joista kaks agilityrataa ja viimeinen hyppyrata.
Herätys oli 5.00 ja lähtö 5.30. Mukana oli Suvi, Alessa ja Veera, ja heti autossa todettiin porukka väsyneeks kun selvis että kaikki on nukkunut runsaat 3tuntia. Kisapaikalla oltiin ajoissa ja lähes heti alko sataan kaatamalla ja ukkonen jyris kokoajan. Ensimmäinen rata oli simppeli ja itse radalta tuli nolla, mutta heti selvis että yliaikaa 1,43s. Johtui tosiaan Sanin kökkimisestä aalla ja loppuradasta kun tuli ulos putkesta S ravisteli ja kyttäs ratahenkilöä. Mutta sanottakoon se että Sani teki varmaan elämänsä hienoimman keinun tällä radalla. Se juoksi vauhdilla päähän asti, anto tippua eikä ees pelästyny rämähdystä(: Oltiin virheistä huolimatta viidensiä.
Toinen rata oli jo haastavampi. Huomasin jo alussa että koko rata tulee oleen tahmeeta menoo. Sani nimittäin läähätti koko radan ja ittelläkin oli aika tukalat oltavat yhtäkkisestä trooppisestä ilmastosta. Onneks olin ratojenvälissä kerinny tankkaan vettä ja ruokaa. Alkurata oli sähellystä ja kepeillä tuomari nostikin ekan kerran kätensä kun olin itte myöhässä ohjaamassa oikeelle puolelle. Toinen virhe tuli keinulta jota ehdin jo ihastella. Sani vietti keinulla aikaa varmaan lähemmäks 10sekuntia ja tuli pois ilmeisesti ottamatta kontaktia. Harmi kun en tajunnu mennä viimesestä esteestä ohi niin ois tullu ees hylky 10vpn sijasta.
Viimenen hyppyrata (videoon tästä) ei ollu mahdoton ja Sani kulki siinä tosi hyvin! Onnistuin tekeen kaikki ohjaukset niinku pitikin (paitsi kepeille tuli vähän kiire ja sydän hyppäs kurkkuun, mutta käskyttämällä onnistu)! Takaaleikkasin 10 esteelle, koska tiesin sen onnistuvan muutamien edellisten reenien perusteella. Onneks oli tullu harjoteltua! Loppupuolella rataa Sani lipsahtinkin vääräle esteelle ja siitä HYL. Jo rataantutustumisessa kävi mielessä että Sani saattaa hakea väärän esteen ja tarkoitus oli näyttää vastakkaisella kädellä, mutta se unohtu siinä nollankiilto silmissä. Tänään huomasin että Sani oikeesti osaa jos se haluaa, ja tänään se teki parhaansa ja se riittää nyt(:
Eli loppujenlopuksi päivän saldona nolla nollaa, viis väsynyttä tyttöö ja yks päältäajettu lintu. Kiitos tytöt matkaseurasta, yks loistava reissu tuli taas tehtyä!
Takapenkkimatkustusta

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää...

Näin vähän jäljessä, käytiin pari viikkoa sitten porukalla koirakylpylässä Hyvinkäällä. Matkassa mukana oli Suvi, Sara ja Alessa ja nelijalkaisia Sani, Vili, Fasu, Poco, Tex ja Netta. Auto tuli kirjaimellisesti täyteen kun kelpit oli peräkontissa, Fasu Saran jaloissa etupenkillä, puudelit takapenkillä kevythäkissä ja Netta yritti epätoivosesti koko matkan tunkee vuorotelle mun ja Alessan syliin. Perille päästyä koirille pelastusliivit päälle ja altaaseen. Puudelit sai alkuun opetusta ekasta uintikerrasta johtuen. Sani kyllä olis edellisenä kesänä menny uimaan ihan mielellään mutta en päästänyt sitä koska karva oli vielä sillon leijonaleikkauksella ja siinä ois ollu pieni homma föönata ja harjata. Nyt onneks ennen uimtireissua vedettiin Sanin karva koneella niin ei kestä kauaa kuivamisessa. Sani omas hienon uintityylin pylly syvällä vedellä ja etutassut joka uintiliikkeellä niin ylös että varmasti kaikki kastu. Siitä se vähitellen alko tajuaan ettei ookkaan kuolema kyseessä. Ihme kyllä seuraavana päivänä käytiin Suvin kanssa rannalla ja Sani ihan ui! Se haki lelua ihan innoissaan pedestä kuhan se ei menny liian kauas. Ehkä siitäkin vesipeto tulee!

Perjantaina mentiin Alessan kanssa reenaan niihamaan pientä rataa. Sani löys kentältä tennispallon joka oli puoliksi haljennu ja siitä kuulu kiva ääni! Se toimi hyvin ja motivoi Sanin kunnolla. Radalla oli tiukkoja käännöksiä ja niitä oli tarkotus opettaa Sanille. Takaaleikkauksetkin suju hyvin ja Sani juoksi lujaa! Alessalla oli pojat mukana ja kun teki viimestä vuoroa Pocon kanssa niin taivas repes ja vettä tuli ku saavista kaatamalla. Ei siinä vaihtoehtoja ollu kun lähtee koiria jäähdyttelemään. Lenkiltä tultua oltiin ku kaks uitettua rottaa ja kaikenlisäks oli vielä esteet keräämättä. Hienosti me selvittiin mutta harmi kun kukaan ei ollu ikuistamassa tätä tilannetta. Hyvä reeni saatiin vedettyä ei siinä mitään. Kiitos vielä Alessalle videoista ja reeniseurasta!
Tänään oltiin vielä vetämässä monipuolista reeniä porukalla. Aluks tehtiin taas flyballia, se suju jo loppuakohden paremmin kun Sani jo uskals laukasta pallon telineestä! Tokoa niin että otettiin paikkamakuu (melkein pysyttiin maassa), luoksepäästävyys jossa Sani oli hienosti, ja luoksetulo. Keinulle saatiin monta tositosi hyvää toistoo ja takaakierrot sujuu huomattavasti paremmin. Toi Alessa on kyllä joku ihmenainen kun se sai Sanilla onnistumaan noutoa vaikka Sani oli vapaana. Ale heitti kapulan ja Sani toi sen kiltisti ja päästi irti. Ei riitä ymmärrys koska Sani ei oo koskaan tuonu mulle noin kapulaa. Mutta eihän tätä voi ottaa kun vaan positiiviisesti(:

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kisat 5.7

 Ensimmäisistä virallisista kisoista selvitty hengissä eikä ees niin huonolla menestyksellä mitä odotin!
Ekalta radalta 10, kepeillä haahuiltiin koska lopetin käskyttämisen ja aikavirhe. Alkurata suju hienosti ilman ongelmia ja kepitkin haki hyvin, ois vaan pitäny käskyttää koko keppirivistön ajan. Kontaktit otti superhyvin ja keinunkin meni vaikka jännitystä se tuottikin. Hidas se keinu oli mutt meni kumminkin! Renkaalle äkkijarrutus oli vähän kumma. Aikaisemmin renkaan kanssa ei oo ollu mitään ongelmaa. Heti pysähtymisen jälkeen Sani kyllä tuli renkaan nätisti. Muutama kaarros meni vähän pitkiksi. Loppurata oli pelkkiä hyppyjä.

Toiselta radalta sitten hyvä HYL johtunee hypystä joka ensin ohitettiin ja sen jälkeen hypättiin väärään suuntaan. Rata oli muuten hyvä ja Sanilla oli vauhtia paljon enemmän kun ekalla radalla. Se haki putkiin kaukaa ja irtos muutenkin hyvin. Renkaan kanssa ei ollu huolen häivää, vauhti oli varmaan yks tekijä. Lähdössä Sani nousi ravistelemaan ja otin sen suoraan siitä radalle enkä pyytänyt istumaan enää. 
Itte tykkäsin kummastakin radasta ja videot tulee kunhan jaksan siirtää ne koneelle. Sani pysy hanskassa kummankin radan oikeestaan kokonaan. Harmi vaan kun oli kummatkin niin pienestä kiinni virheittensä kanssa. Mutta tyytyväinen oon ja näähän oli vasta meijän ekat viralliset kilpailut joten tästä vaan kohti uusia kisoja(:
Kiitos vielä tukijoukoille kun jaksoitte mua ja kiitos Saralle kuvista ja Suville videoista!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Sekotin taas unen tosielämään

Oon oikeesti ollu ihan yliaktiivinen agilityn suhteen! Valehtelematta melken joka toinen päivä ollaan oltu jossainpäin reenaamassa. Mutta mä oon ainoostaan vaan nauttinu tästä reenausmäärästä. Sani on palautunu nyt täysin juoksuista ja reeneissä ja kurssilla sillä on ollu tosi hyvä meno päällä. Oon ollu laiska enkä oo kuljettanu kameraa reeneissä joten niistä ei oo minkäänmoista kuvamateriaalia. Toissa sunnuntaina oltiin höntsäilemässä tallilla jossa Alessa väitti etten osaa juosta ja siitä seuraskin kunnon juoksureeniä. Kaks viikkoo sitten maanantaina mentiin kurssilla ykkösten rataa, joka oli mun mielestä tosi kiva ja se ei ollu liian vaikee. Sani osaa kepittää nykyään radalla hienosti ja keskittyy tekemiseensä. Melkein nollia sieltä sateli putkiin menojen takia.  Omat reenit jäi viimeviikolta väliin kun olin kattomassa yleisurheilun EM-kisoja Helsingissä. Sunnuntaina kävin tekemässä Sanin kanssa keinua kun se ei enää toimi ja tuli tässä ilmottauduttua, tai no seurattua Alessan ohjeita, 5.7 ykkösten kisoihin. Siellä meitä vatassa on agirata ja hyppyrata. Jännittää jo nyt mutta palailen torstain jälkeen jos vielä kehtaan olla maan päällä.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

It’s okay, it’s under control

Paljon menoo ja reenejä on ollu neljän päivän sisään. Elikkä sunnuntaina suuntana oli agilityn sm kisat Jyväskylästä. Matka alko 5.20 kun Suvi kävi hakemassa mut kotiovelta ja matkalla napattiin kyytiin Alessa ja Veera. Perillä saatiin teltta erinomaiseen paikkaan ja ilma oli hyvä. Oli hienoo nähä suomenmestareita radalla ja kuinka ne sai vaikeissakin kohdissa pelastettua tilanteita. Reissussa meni koko päivä ja paluumatkalla olikin kaikki jo väsyneitä juttujen laadusta päätellen..Hieno matka oli ja kiitos tytöt seurasta!(:
Maanantaina kurssilla harjoteltiin kontaktiesteitä ja niiden parantamista. Sani alko palautuun juoksuista ja siihen saatiin hyvin vauhtia puomille ja aalle. Kontaktit lipsu muutamaan otteeseen Sanin innokkuuden takia. Laitettiin karvaleluun pitkä naru että lelu saatiin heiettyä ilman että siitä seuras pienimuotoista rallia. Keinulle pitäis vaihtaa taktiikkaa kun Sanin maahanmeno keinun päässä on niin hidas. 
Eilen tokossa alotettiin paikallaan istumisella jonka koko ajan Sani pysy paikallaan hievahtamatta. Kerran palkkasin. Paikkamakuussa pysy paikallaan vaikka Sanin rakastama kasvattaja kierteli koirien väleistä ja aiheutti häiriöö. Mentiin normaalista poiketen koirien luo takaa jossa S sitten hämäänty ja nousi seisomaan..Seuraamisesta maahanmeno ja seisominen oli hakusessa ilmeisesti reenitauon jälkeen. Ruutuun juostiin kyllä täysiä! 
Tänään kurssilla mentiin maxien SM rataa. Aluks tuntu toivottomalta, mutta parin epäonnistuneen ja keskenjätetyn kierroksen jälkeen päästiin Sanin kanssa maaliin nollalla! Säätämistä se oli osittain, mutta hirmu tyytyväinen olin Saniin näin huonon reenailun jälkeen. Yritettiin vielä myöhemmin rataa ja noin puolessavälissä S päätti että nyt tauko ja pissas radalle? Just kun oli hyvä tahti ja meno päällä. No sitten laitoin vielä putkeen ja koira sylikyydillä pois radalta. Loppuun otin vielä muutamat onnistuneet kepit. 
Illalla on vielä oman ryhmän reenit ja sitä ennen Sani saa levätä kunnolla. Toivottavasti ei oo ihan poikki.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Enää vuosi


Pitkän hiljaisuuden jälkeen pääsin vihdoin taas kertomaan kuulumisia. Eli tulin eilen Mallatin ratsutilan valmennusleiriltä jonne lähin sunnuntaina. Oli taas kerran ihan mahtava leiri hevosineen ja leiriseuroineen! Opin taas uusia asioita ja istuntakin parantu. Ei malttais oottaa taas vuotta. Ja tosiaan, pääsin TYKkiin! Pieni jännitys oli koko leirin ajan mutta ei ois kyllä tarvinnu jännittää koska raja oli puoltanumeroo pienempi kun mun keskiarvo. Ja lukioonpääsytä sain macbookpron jonka kanssa voin alottaa uuden elämän, ei nyt, tänne saa ladattua helpommin kuvia ja on nopeempi niin kyllä kelpaa(:
Sanin kanssa alotettiin viimeviikolla nuorten kesäkurssi. Siellä laitettiin radalle paljon erilaisia esteitä joka teki ihan hyvää meille. Sanin vauhti on hidastunu paljon juoksujen jälkeen. Ei hyvä. Toivotaan että se palautuu tässä kuukauden sisällä. Voi olla että Sanilla on selkäkin jumissa kun se ei meinannu hypätä  40. Pitäis saada aikaseks varata aika hierojalle. Tältä viikolta jäi kaikki koirareenit väliin leirin takia mutta ens viikolla sitten taas. Sunnuntaina on lähtö aamusta agilitynSM! Sitä ennen vielä kaks työpäivää. Muutama pakollinen kuva vielä leiristä


r. Lanselots II  

r. Lanselots II
o. Ponuveikko
r. Lanselots II <3

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Hyvästi hienot ajat

Oppivelvollisuus suoritettu ja kesäloma alko varsin hyvällä säällä(: Haikeilla fiiliksillä lähettiin norssista ja jotenki hassua että se kaikki oli nyt siinä. Ei niinkun vieläkään tajua että sinne ei enää mennä ens syksynä (toivottavasti).
Vili on meillä nyt hoidossa pe-la Suvin yo-juhlien ajan. Koirat on leikkiny pihalla ja sisällä, ollaan käyty paljon lenkkeilemässä vaikka ilma onkin noin hirvee. Sanilla on tosiaan uus sadetakki oikeen rukka merkkiä!
Keskiviikon reeni sujui rauhalisesti. Sani ei karannu kun varmaan kerran mun hanskasta. Tahmeeta koko meininki oli paitsi suorat joiden päästä palkattiin. S laitto kaasut pohjaan mitä lähempänä palkka oli. Lähdöissä pysy taas hienosti eli se ongemla on selätetty (kopkop) (:

Tässä vielä herkistelyä meijän musiikinopettajan tekemästä kappaleesta ihan meitä varten


Mitä tämän jälkeen tulee
vai kääntyykö suunta kohti jotain,
minne en halunnutkaan
Osaanko jo tarpeeksi elämää,
kun minulle jo niin paljon opetettiin
Vaan taisi jäädä kesken aihe,
ehkä peruskurssin verran suoritettiin
Ja kun seuraavan haasteeni kohtaankin yksin,
huomaanko kaiken mä muuttuneen
Puuttuvan viereltä yhden ja toisen,
mua oikeaan suuntaan ohjanneen
Mitä tulee elämästä
Mitä tulee elämästä tästä,
kun tämä kaikki jää taakse
Kai muistat mut vuosien päästä
Mä muistan sut aina
Aina
Kun vuosia tuijottaa samoja naamoja
ei huomaakaan, kuinka kasvaa kiinni
Kun elää samat hetket
ja kestää tylsimmätkin tilanteet
Nyt tiemme kaartuvat eri suuntiin
Kai se tiedettiin jo pitkäänkin
Silti ymmärrän sen vasta myöhemmin,
kun omaa tietäni kävelen
Ja kun seuraavan haasteeni kohtaankin yksin,
huomaanko kaiken mä muuttuneen
Puuttuvan viereltä yhden ja toisen,
mua oikeaan suuntaan ohjanneen




tiistai 29. toukokuuta 2012

Joskus musta tuntuu että ihan mihin vaan ikinä koskenkaan niin se hajoaa


Viime viikolla päästiin jo ottaan tokosta tuntumaa. Sani oli ok treenitaukoon nähden vaikka hajut ja lähiäänet häiritsi meijän suorituksia. Liikkeestä maahanmenoon tipahti yllättävän nopeesti. Pitäis vaan kauheesti käydä häiriötekijäalueilla reenailemassa. Tänään lisää tokoilua.
Agiin en päässy viimeks kun meillä oli leirikoulu luokan kanssa. Oli taas kaks huikeeta vuorokautta luokan kanssa. Haikee olo kun viimenen viikko peruskoulua lähti käyntiin, mutta onhan se jännää mennä lukioon.
Eilen olin kattomassa epiksiä hervoodissa ja siellä Suvi ja Vili sijottu hienosti kakkosiks(: Niinkun arvasin jo etukäteen mullekkin tuli kauhee kuume kisaan. En vaan nyt viittiny mennä häpäseen itteeni sinne kun me ei olla reenattu kuukauteen! Jospa ens kisoihin sitten.

//Lisäys
Tokoreenit meni paremmin kun pitkään aikaan! Sani oli yllättävän rauhallinen eikä kertaakaan karannu kenenkään luokse vaikka oli vapaana. Ruokahalua sillä oli enemmän kun koskaan ja niinhän se nälissään tuijotteli mua koko tunnin ajan:D Tunnarikapulaa se toi mulle innoissaan ja ruutuun juostiin täysiä. Liikkeestä seisominen suju hyvin ja tippu hyvin maahanmenossa alas. Seuraaminen oli tiivistä ja se tuijotti koko seuruun ajan mua silmiin! Oon ihan supertyytyväinen!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kepit menemenemenemene

JEEEEEE eilen kepitettiin ekaa kertaa suorilla kepeillä! Voi tätä onnen päivää kun niitä on jankattu jo nii kauan että oli jo aikakin. Saatiin Veeralta lainaan noi kepit ja eilen oli tosiaan toinen kerta kun niillä mentiin ja suoraks saatiin(: Sani katto mua ihan ihmeissään kun ekan kerran pystytin kepit pihaan ja käskin sitä kepeille, eihän nyt kotipihassa voi kepittää? No kyllä voi! Nyt vielä viimenen juoksuviikko väännetään (tosin ei se enää vääntämistä ole) noitten keppien kanssa että päästään sitten mahd pian reenaan jo kahellatoista kepillä reeneissä!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Waiting everything

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)."


Haaste menee eteenpäin ValerialleJulialleHannalleEvalle ja Tuulille
Ja kiitokset menee Veeralle tästä haasteesta!


1) Kaverit ne osaa aina piristää päivää!
2) Onnistuneet reenit lajissa kun lajissa!
3) Väsynyt koira. Varsinki kun se tulee syliin tai viereen nukkumaan.
4) Kesä! Sillon on aikaa (toivottavasti tänäkin kesänä) kaikelle, lämpö ja voi olla ulkona yömyöhään asti niin ettei
   oo pimeetä.
5) Sanin hepulit. Se on niin hauskan näköstä kun koira juoksee edestakas ja taloo ympäri sisällä ja ulkona
    ilman mitään syytä! Tähän vois myös lisätä Sanin vapaaks päästämisen lenkeillä.
6) Pitkät lenkit jollon tuntuu että jaksaa vaikka kuinka pitkään.
7) Odottaminen. En tarkota tällä nyt mitään myöhässä olevia kavereita vaan kun jotain kivaa on tapahtumassa
    ja kun sitä odottaa niin ei meinaa pysyä housuissaan.
8) Kauan himoitun asian saaminen. Lista on tälläkin hetkellä aika pitkä..
9) Täysiä laukkaaminen. Se saa aina hymyilyttään!
10) Kehut. Niistä saa aina lisävoimaa jatkaa eteenpäin(:
Vielä vähän kuulumisia tähän loppuun. Sani ei enää osota pöksyistä meille mieltään vaan suostuu jopa reenaan ne jalassa, tosin vaan sisällä. Häntä ei ole enää kipeä joten siinä oli varmaan vaan tärähdyn sunmuu. Ite oon käyny reeneissä (aksa ja toko) kattelemassa, ja toteuttanu asioita kotona. Viellä ainakin puolitoista viikkoo Sanin juoksulomaa reeneistä ja sitten pääsee taas kentille reenaan!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Pitää varoo mitä sanoo, kelle sanoo ja koska sanoo

Sanilta lähti karvoja viikonloppuna ja nyt neiti on taas siisti! Tassuja en ollu trimmannu puoleentoista kuukauteen joten niissä oli aika järkyttävä homma..jospa seuraavalla kerralla ei laiskoteltais! Sani on nyt kipulääkekuurilla koska rimpuillessaan mun sylistä se tippu hännäntyvelleen ja se on nyt kipeä:( Parempaanollaan kokoajan menossa ja häntä ei enää roiku ollenkaan alhaalla. Sani kyllä heilutti häntää heti tapaturman jälkeen eli mutrtumaa ei tarvinnu pelätä. Juoksutkin alko eilen ja seuraavat kolmen viikon reenit jää väliin:( Toisaalta superhyvä että ne tuli nyt koska ois ottanu päähän vielä enemmän jos ne ois ollu sillon kun alkaa nuortenagilitykurssi. Meen kyllä itte kattoon reenejä sivusta. Sani on toistaseks vielä tosi pirtee sen olotilaan nähden. Viime juoksuissa se suurinpiirtein vaan makas koko kolme viikkoo mutta nyt se juoksee pihaa ympäri ja leikkii ihan innoissaan:D Kyllä se vireystila luultavimmin laskee tässä viikon sisällä. Viikkositten olluista reeneistä vähän. Sani ei varastanu kertaakaan lähdössä!!!! Se oli mahtava tunne kun ekalla kertaa sai koiran pyydettyä esteelle niin ettei se olli vetäny rundia ympäri hallia. Sani oli muutenkin tosi hyvä ja seuras ohjausta. Itte tosin pilasin näitä hyviä suorituksia unohtamalla rataa sun muuta. Mutta hyvä maku jäi ja toivottavasti tää kolme viikkoo menis nopeesti!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Reeniä reenin perään

 Oltiin Suvin kanssa tänään tokoilemassa meijän läheisellä kentällä. Ilma oli ihan superhyvä ja meillä oli tosi mukavaa vaikka olikin vähän vauhtia ja vaarallisia tilanteita:D Me otettiin lähes kaikkia ALO-liikkeitä. Jopa 2 minuutin paikkamakuu suju ongelmitta! Seuruu junnaa samassa kohtaa kun aina ennenkin ja sitä pitäis vaan jaksaa hinkata. Juoksuosuudessa Sanilla pysy kylläkin etutassut maassa hienosti vuorotellen, kun ennen kumpikin on ollu yhtäaikaa ilmassa! Saatiin ehkä yks onnistunu hyppy. En aijo reenata sitä käskemällä Sania perusasentoon liikkeen jälkeen koska se alkaa tosi helposti ennakoimaan. Liikkeestä maahanmeno ok.
Nyt on ilmottauduttu villakoirien tokokurssille ja nuorten agilitykurssille. Ei millään malttais oottaa kumpaakaan-oispa jo toukokuu!
Vilillä on tänään synttärit hurjasti onnea vielä mun suosikkipojalle<3 Ja Sanilla on muuten uus pesukarhunraato joka on ihan huippuihana! Se toimii reenissä kun reenissä.
 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Epäilemättä, parasta

Blogi vaihto vähän ulkoasuaan koska vihdoin ja viimein ulos katsoessaan pysty vaan hymyileen! Käytiin Evan kanssa tänään kuvailemassa pellolla ja tarkotuksena olikin saada tänne vähän uutta kuvaa(: Samalla kerettiin vähän höntsäillä kun oli hyvin tilaa. Oon ollu nyt perjantaista asti kipee, kuumetta ei tosin oo ollu mutta muuten perus flunssaa ja ääni on lähtemässä. Mut on varmaa kirottu kun tuun aina kipeeks kun on tapahtumassa jotain kivaa. Ja kun mä oon kipee just ja just kerran vuodessa. Siitä huolimatta kävin lauantaina heti aamusta hulluilla hakemassa kengät ja siitä melkein suoraan menin Evan kans heppamessuille. Siellä oli yhtä hienoo kun aikasempinakin vuosina! Illalla menin vielä sääksjärvelle reenaan Alessan ja Veeran kanssa. Saatiin pari tosi hyvää toistoa keinulle. Ollaan opetettu Sania meneen maahan kun se on juossu keinun päähän ja tavotteena ois et se pysyiskin siinä siihen asti että keinu rämähtää alas. Keppejä me sinne lähinnä lähettiin harjotteleen ja niissäkin päästiin etenpäin. Koskaan ennen ei oo kepit ollu niin pystyssä kun nyt ja niillä mentiin vaan muutaman kerran ettei tullu virheitä. Omat kepit kotiin ois kyllä jättebrat koska niinku mulle on sanottu ei toi kerta tai kaks viikossa riitä. Niitä siis seuraaavaks kinuaan! Mutta näissä fiiliksissä keskiviikkoa odottaan!


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo


Tänään oli agilityepikset sportdogparkissa ja nää kisat oli meijän kolmannet. Möllirata oli hyppis joka ei oo meille mikään ongelma Sanin hypptaitojen takia. Meillä oli 2 starttia. Sani pysy hyvin lahdöissä heti sen jälkeen kun oli käyny kurkkaamassa ekan esteen taakse. Oli aikeena lähtee koiran kanssa samaan aikaan mutta kun se pysy niin hyvin paikallaan, annoin ittelleni etumatkaa. S haki putkiin hienosti ja itte kerkesin juosta tarpeeks pitkälle aina.
Ekalta radalta HYL. Alku meni hyvin mutta sitte kun piti ohjata esteelle joka ei ollu linjassa edelliseen nähden nii  Sani rupes seuraan mua. Siinä sitten yritettiin pääästä esteestä yli. Loppurataan tuli kanssa juttu että Sani lähte seuraan mua eikä mun kättä.
Toiselta radalata 5 ja sillä sijotuttiin toisiksi! Video radasta alempana. Aika oli 35,61 ja oon tosi tyytyväinen! Vitonen tuli kun mutkaputken takana seiso kaks punatakkista miestä ja ne oli hurjan pelottavia. Videossa niitä ei tosin näy. Muuten sain korjattua virheet edelliseltä radalta. Kohta missä mennään esteet 7 8 ja 9 tuotti eniten harmaita hiuksia. Tarkotus oli ennen muuria persjättää mutta suju se noinkin. Rataan tutustumisessa jo päätin Essin kehottamana valssata ennen putkee ja tein sen näköjään aika raivokkaasti:D Ei siinä kauheesti ollu aikaa ylimääräseen. Valssaus oli nätimpi ekalla radalla.
 Kakkossija tuli aikamoisena ylläytksenä. Tässä tärisen vieläkin, en tiiä johtuuko kahvimäärästä mitä join aamulla. Mutta eiks nyt saa olla tyytyväinen(:

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Se mikä ei tapa, vahvistaa

Sain tokomotivaatiokohtauksen ja lähin Sanin kanssa meijän pihaan höntsäileen. Sani ei oo varman koskaan keskittyny noin hyvin mun extempore koulutukseen! Alkuun otettiin seuraamista, tosin vaan suoraa ja täyskäännöksiä koska tossa pihassa ei pahemmin kääntyillä. Katsekontakti oli hyvä parin sähellyksen jälkeen. Palkkasin pallolla jonka se toi mulle suoraan kiltisti! Jotka on meijän lelupalkkaamista nähny, tää voi olla teille hankalaa kuvitella :D Luoksetuloja tehtiin kans ja niissä Sanilla ei ollu yhtä kova tulohalu kun yleensä. Kyllä se lujaa tuli mutta on lujempaakin nähty. Oon tosi tytyväinen tänpäiväsestä reenistä(:

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Toivoo vielä jäljellä, kyllä se kesä tulee

Huhhuh taas mitä kiirettä. Huomenna onneks enä tän jakson viimenen koe ja sitten voi rentoutua. Eipäs voikkaan kun bilsanpäättötyön palautus torstaina, nooh sitä kerkee sitten ja onneks mulla ei oo enäää kun 5 aihetta kirjottamatta(: 
Asiaan. Ah ihana ilma! Viime keskiviikon reeneistä, meillä oli tosi kiva ja semmonen tän hetken piristysrata kiitos Essin! Siinä oli siis aikapaljon suoraa mutta silti siinä oli kaikki esteet keinua ja pöytää lukuunottamatta. Takaakierrot vielä hukassa eli ne nyt kotipuolella reenaukseen. Aattelin pitää Sani vireystason nyt ens maanantaihin niin matallalla kun voin eli suomeks käytän sitä pitkillä väsyttävillä lenkeillä ja keksin sille paljon tekemistä. Ja tähän kaikkeen on syy se että meinataan mennä ensviikon maanantaina sdpn mölleihin. Toivon että se jaksaa siellä keskittyä mun ohjaamiseen (joka on erityisen kaunista tällähetkellä) ja että se pysyis lähdössä yhtä hyvin kun viimeks siellä samassa paikkaa. Mutta se nähdään sitten.
Vihdoin sain tätä seuraamista pienen pätkän. Hyppelehtimistä havaittavissa lähdössä ja käännöksessä se on aika kaukana musta. Siinä siis vielä reenaamista. Video on siis otettu eilen illalla. Ei tässä muuta kesää odotellessa....

maanantai 26. maaliskuuta 2012

I can see better day

Mulle koiranomistajalle on tullu koira-allergia...! Onneks ei nä kamalasti mitään merkkejä siitä, ainahan mulla on nenä eläinten kanssa kutissu mutta nyt se on ihan todistettavasti. Hevosallergia on hävinny lähes kokonaan ja siitä oon tosi ilonen, koska heppatallilla mulla allergia on ollu aina pahimmillaan(: Vielä astma testit huhtikuussa niin sitten saadaan varmuus siedätyshoidon alottamiseen. Pidetään peukkuja että sitä astmaa ei oo.
Tanssi reeneihin ei ollu tänään minkäänmoista motivaatioo joten kaikki meni ihan puunalle. Päivän piristys kumminkin oli kun sain puhelun Gelateriasta että pääsen sinne kesätöihin! Eli kesätyöasiakin on nyt hoidettu pois alta! Tällä viikolla enää kahet kokeet ja ensviikolla kai yhet ja sitten matka paratiisiin alkaa eli viimenen jakso peruskoulussa! Ja se jakso on kyllä nii löysäilyä että siitä on hyvä jatkaa lomalle. Tänään tuli myös mun  ysienpäivämekko nellystä(:
Mun uus rakkaus on nää kynnet jotka Anni teki mulle! Tykkään näistä ihan älyttömästi ja näihin alkaa tottuun jo pikkuhiljaa. Saas nähä miten keskiviikon aksareeneissä toimii...
Nyt vielä ettei tää kaikki kirjottaminen mee pelkästään mun elämään niin Sanin seuraaminen vaan parantuu kokoajan. Pitäis taas joskus päästä tallille että pääsis kunnolla liikkuun ettei aina piukkelehdita meijän pöytien väleistä. Ulkona se ei vielä toistaseks hyvin suju koska siellä on aina jotain mielenkiintosepmpaa kun seuraaminen. Keskittyminen ei vielä(?) riitä. Palailen keskiviikon jälkeen(:

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ei oikein suju

Nyt on tosiaan niin että kiintolevy rikki ja kaikki kuvat taivaan tuulissa....Voi taas nyt hetken olla blogi ilman kuvia mutta nyt pitää alkaa ottaan vaan entistä enemmän kuvia! Ja jos joku tietää jonkun joka osais korjata niin  voi kertoo mulle(:
Sani oli keskiviikkona reeneissä vähän possaoleva. Saas nähä onko juoksut taas kohta alkamassa. Tai toivottavasti ois niin se selittäis sen oudon käytöksen. Oon alkanu tykkään sanin haukkuäänestä:D Tänäänki ku se haukku jollekkin nii en ees kieltäny kun se kuulosti mun mielestä niin kivalta. Tää alkaa oleen vähän huolestuttavaa.
Eilen oli työhaastattelu Gelateriaan, toivottavasti tärppäs. Tänään oli 2.5h reenit, vähän oli heikko olo kokoajan mutta täsillä silti vedettiin ja jätiin Rosben kans hyppeleen vielä sen jälkeen. Huomenna Anni tekee mulle kynnet! En jaksais kyllä enää oottaa:D Viikonloppu menee nyt lähinnä kouluhommissa, mutta toivottavasti kerkeen vähän reenata Saninkin kanssa(:

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Vauvvakorva

 Tänää me päätettiin vetää Sanin korvakarvat ihan lyhyiks. Se näytti taas pesun ja föönauksen jälkeen siltä että korvat ois tupeerattu :D Tykkään itte sen trimmistä tosi paljon köhköh vaikka itse sanonkin. Sani näyttää nyt ihan sen äidiltä(: Lommonen se on ja jokapuolelta sojottaa pitempiä karvoja
Villislenkillä taas tänään riehuttiin ja Sani sai paljon kehuja uudesta tyylistä(: Ihan kun koko koira ois taas muuttunu, mut se varmaan johtuu taas siitä että eilen oli kovaa reenausta ja tänään paljon lenkkeilyä. Se on taas ihan väsyny. Oltiin pihalla kuvailemassa että tekin kaikki saatte kattella tätä muodonmuutosta vaikkei se kovin iso ookkaan.
Mun oma kone otti ilmeisesti lopputilin että älkää ihmetelkö jos täällä on jotain outoo:D Toivoitaan vaan ettää kuvat säilyy vanhalta koneelta...






sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

 Eilen havahduin kun aloin laskeen Sanin ikää kuukausina. Huomenna meijän vauvalla tulee täyeen puoltoista vuotta!(: Kauheeta kun tuntuu et se ois tullu vasta ihan vähän aikaa sitte mutta silti tuntuu siltä et se ois ollu meillä aina. Tai en osaa enää kuvitella elämää ilman koiraa. Ja hei meillä aukee nyt tiistaina portit virallisiin kisoihin kun 18kk tulee täyteen! Ehkei nyt ihan vielä kumminkaan hetkeen mennä kisoihin kun kepit on vielä vähän huonossa vaiheessa. Mutta kyllä me sielä vielä jokupäivä ollaan(:
Tänään Sani on ulkoillu melkein koko päivän kun on ollu niin hyvä ilma. Tästä päätellen kevät on tulossa! Nyt se on illan vaan nukkunu vuorotellen kaikkien sylissä.
Kauheee hiknu tuli yhtäkkiä mölleihin! Kun me ollaan reenattu paikalla oloo niin se innostus vaan kasvaa mulla. Sanilla sitä ois vaikka muille jakaa:D Kuvat on (c) Eva.
vähän upotti

tiistai 28. helmikuuta 2012

sitä saa mitä tilaa

Säännöt:
1) Kerro blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin. tack juuli<3
2) Kirjoita seitsemän satunnaista faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle
   joo tehkää kaikki vaan(:

1. Tulin just syömästä. Me ollaan melkein aina syömässä american dinerissä ku Kantti on treellä, paha tapa siis kehittymässä...ei vaa hyvää ruokaa siellä on(:
2. Aattelin et kerrankin ois sellanen loma et ei ois mitään suunnitelmia niin arvatkaa vaan kuka hommas koko viikon täyteen. Mun piti myös antaa aikaa päättötöille sun muille mutta vähä pielee meni.
3. Ostin eilen taas uudet höntsyt. Ne oli vaan nii pehmeeet ja halvat ettei mun kortti pysyny lompakossa(:
4. Me mennään torstaina hesaan shoppaileeeen! Saas nähä kuin hulluks tuun siellä
5. Sain kylmiäväreitä kun me katottiin Justin Bieber leffa Evalla??
6. Huomenna nään tyttöjä pitkästä aikaa!(:
7. Rakastan kesää. Se sais tulla jo! En jaksa käyttää enää talvivaatteita kun oon ostanu jo nii paljon kesälle kaikkee(:

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Nollakeli

Reeneissä ei tapahtunu tänään mitään kovin ihmeellistä. Ainoo ettei Sani saanu hepuleita niin paljon kun yleensä. Edistystä! Se oli joissain vaiheissa vähän surkeen olonen mutta kun otin karvatumpun ja aloin leikittään nii siitähän se piristy. Lenkillä me oltiin taas järvellä mutta eihän siitä tullu mitään kun neidin jalat kolminkertastu lumesta. On se niin mukavaa toi tarttuva lumi<3 Itte oli tänään koululääkärillä joka määräs mulle fysioterapeutilla käyntiä mun jumissa olevien hartioitten taikia, hierontaa siis luvassa(: Muuten päivä menny mukavasti paitsi tässä illemmalla on tullu vähän tyhmä olo kun söin nakinpalan joka piti antaa Sanille istumaan menemisestä...? No eipä tässä enempää turhaa asiaa, pari kuvaa vielä riiviöstä.