perjantai 15. kesäkuuta 2012

Enää vuosi


Pitkän hiljaisuuden jälkeen pääsin vihdoin taas kertomaan kuulumisia. Eli tulin eilen Mallatin ratsutilan valmennusleiriltä jonne lähin sunnuntaina. Oli taas kerran ihan mahtava leiri hevosineen ja leiriseuroineen! Opin taas uusia asioita ja istuntakin parantu. Ei malttais oottaa taas vuotta. Ja tosiaan, pääsin TYKkiin! Pieni jännitys oli koko leirin ajan mutta ei ois kyllä tarvinnu jännittää koska raja oli puoltanumeroo pienempi kun mun keskiarvo. Ja lukioonpääsytä sain macbookpron jonka kanssa voin alottaa uuden elämän, ei nyt, tänne saa ladattua helpommin kuvia ja on nopeempi niin kyllä kelpaa(:
Sanin kanssa alotettiin viimeviikolla nuorten kesäkurssi. Siellä laitettiin radalle paljon erilaisia esteitä joka teki ihan hyvää meille. Sanin vauhti on hidastunu paljon juoksujen jälkeen. Ei hyvä. Toivotaan että se palautuu tässä kuukauden sisällä. Voi olla että Sanilla on selkäkin jumissa kun se ei meinannu hypätä  40. Pitäis saada aikaseks varata aika hierojalle. Tältä viikolta jäi kaikki koirareenit väliin leirin takia mutta ens viikolla sitten taas. Sunnuntaina on lähtö aamusta agilitynSM! Sitä ennen vielä kaks työpäivää. Muutama pakollinen kuva vielä leiristä


r. Lanselots II  

r. Lanselots II
o. Ponuveikko
r. Lanselots II <3

4 kommenttia:

  1. En voi liittyä sun blogin lukijaks, en tiiä onko se yleinen ongelma, mut toi lukijat palkki ei toimi vaikka oon kokeillu monena päivänä :D

    VastaaPoista
  2. joo se on nyt ollu kumma vähän aikaa:D yritän laittaa sen kuntoon!(:

    VastaaPoista
  3. Moikka, ei kai haittaa jos näyt mun tekemällä leirivideolla? Laitan sen sit tänne: http://www.youtube.com/user/PhaRReeE?feature=mhee :)

    VastaaPoista