lauantai 2. kesäkuuta 2012

Hyvästi hienot ajat

Oppivelvollisuus suoritettu ja kesäloma alko varsin hyvällä säällä(: Haikeilla fiiliksillä lähettiin norssista ja jotenki hassua että se kaikki oli nyt siinä. Ei niinkun vieläkään tajua että sinne ei enää mennä ens syksynä (toivottavasti).
Vili on meillä nyt hoidossa pe-la Suvin yo-juhlien ajan. Koirat on leikkiny pihalla ja sisällä, ollaan käyty paljon lenkkeilemässä vaikka ilma onkin noin hirvee. Sanilla on tosiaan uus sadetakki oikeen rukka merkkiä!
Keskiviikon reeni sujui rauhalisesti. Sani ei karannu kun varmaan kerran mun hanskasta. Tahmeeta koko meininki oli paitsi suorat joiden päästä palkattiin. S laitto kaasut pohjaan mitä lähempänä palkka oli. Lähdöissä pysy taas hienosti eli se ongemla on selätetty (kopkop) (:

Tässä vielä herkistelyä meijän musiikinopettajan tekemästä kappaleesta ihan meitä varten


Mitä tämän jälkeen tulee
vai kääntyykö suunta kohti jotain,
minne en halunnutkaan
Osaanko jo tarpeeksi elämää,
kun minulle jo niin paljon opetettiin
Vaan taisi jäädä kesken aihe,
ehkä peruskurssin verran suoritettiin
Ja kun seuraavan haasteeni kohtaankin yksin,
huomaanko kaiken mä muuttuneen
Puuttuvan viereltä yhden ja toisen,
mua oikeaan suuntaan ohjanneen
Mitä tulee elämästä
Mitä tulee elämästä tästä,
kun tämä kaikki jää taakse
Kai muistat mut vuosien päästä
Mä muistan sut aina
Aina
Kun vuosia tuijottaa samoja naamoja
ei huomaakaan, kuinka kasvaa kiinni
Kun elää samat hetket
ja kestää tylsimmätkin tilanteet
Nyt tiemme kaartuvat eri suuntiin
Kai se tiedettiin jo pitkäänkin
Silti ymmärrän sen vasta myöhemmin,
kun omaa tietäni kävelen
Ja kun seuraavan haasteeni kohtaankin yksin,
huomaanko kaiken mä muuttuneen
Puuttuvan viereltä yhden ja toisen,
mua oikeaan suuntaan ohjanneen




4 kommenttia:

  1. Vili ei vaan osaa posettaa ;D ihana toi biisi! onks sulla siitä mitään äänellistä versioo?

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. http://onestepccloser.blogspot.fi/2012/02/tsirbula.html#comment-form
    voitko vastata mun kysymykseen tonne? =)

    VastaaPoista
  4. Ei oo suvi valitettavasti:D
    anonyymi(( joo vastaan(:

    VastaaPoista